Vastuullisuus

Kestävän kehityksen arvomme

Sitoutuminen kestävään toimintaan on keskeinen osa liiketoimintamme tarkoitusta, jonka mukaisesti tasapainotamme liiketoimintamme sosiaaliset, taloudelliset ja ekologiset vaikutukset. Olemme myös vahvasti sisäistäneet toimintatapamme, jonka mukaan yritys ja sen työntekijät toimivat aina kestävällä ja sosiaalisesti vastuullisella tavalla.

Tämän lisäksi olemme sitoutuneet perinteisiin arvoihin kuten luotettavuus, aitous ja avoimuus. Myös joustavuus ja käytännönläheisyys päätöksenteossa ja toimissamme ovat meille tärkeitä arvoja.

Liiketoimintamme tarkoitus

Tarjoamme ihmisille parasta hedelmistä osana terveellistä ja tasapainoista elämää sekä vastuullista tulevaisuutta. Tämä on Eckes-Graninin motto. Motto perustuu yhteiseen vakaumukseen ja henkeen, jonka mukaan ”Luomme yhdessä uusia ulottuvuuksia” sekä myös yrityksen luonteeseen ja sen työntekijöihin.

Kannamme vastuumme

Tuotteet

Julkinen tavoitteemme on tarjota kuluttajille parasta hedelmistä ja marjoista. Tästä syytä pyrimme jatkuvasti parantamaan tuotteitamme vastuullisempaan ja ympäristöystävällisempään suuntaan.

  • Käyttämämme nestepakkauskartonki sekä myyntieräalustat/-laatikot ovat kierrätettäviä. Olemme aloittaneet nestekartonkimateriaaliemme päivittämisen kasviperäisempiin raaka-aineisiin. Vuoden 2020 loppuun mennessä Eckes-Granini Finlandin nestekartonkiin pakkaamista tuotteista lähes 40 % oli valmistettu kasvipohjaisemmista pakkausmateriaaleista.
  • Olemme ensimmäinen vastuullisesta metsänhoidosta kertovan FSC-merkinnän pakkauksissaan käyttöönottanut mehualan yritys Suomessa. Kaikki tuottamamme nestepakkaukset ovat valmistettu FSC-sertifioidusta kartongista. Myyntieräpahvipakkauksissamme käytetään myös FSC-sertifioitua, ruskeaa 1-väripainettua aaltopahvia. Myyntieräpahvit suojaavat kuluttajapakkauksia kuljetuksen ja varastoinnin aikana.
  • Juomavalmiit PET-pulloihin rahtipakatut tuotteet ovat Palpan pantillisessa kierrätysjärjestelmässä. Palpan pantillisessa pakkauksessa on myös lasipulloon pakkaamamme Marli mehutiivisteet, Marli glögitiivisteet sekä uudet PET-pulloon pakkaamamme Mehukatti-tiivisteet.
  • Tiettyjen muovituotteiden ympäristövaikutuksen vähentämiseen tähtäävän EU-lähtöisen niin sanotun SUP-direktiivin mukainen paperipilli otettiin käyttöön annosmehuissa vuonna 2021. Samainen direktiivi tulee vaatimaan tulevaisuudessa muovikorkin pysymisen kiinni juomapakkauksessaan. Eckes-Granini Finlandilla tämä tulee koskemaan kaikkia korkilla varustettuja nestepakkauskartonkiin pakattuja tuotteita sekä valmisjuotavia rahtipakattuja pullotuotteita. Kyseinen pakkausvaatimus astuu voimaan heinäkuussa 2024.
  • Useista tuotesarjoistamme on vähennetty reilusti lisätyn sokerin määrää mausta tinkimättä. Vuodesta 2017 lähtien olemme vähentäneet lisätyn sokerin määrää suosituimmissa tuotesarjoissamme. Valmistamme myös tuotteita, joiden makeus tulee luontaisesti hedelmistä ja marjoista. Valikoimassamme on myös täysin sokeroimattomia ja sokerittomia tuotteita, joiden valmistuksessa on käytetty kalorittomia makeutusaineita kuten steviakasvista saatavaa makeuttajaa.
  • Panostamme jatkuvasti tuotteidemme ravintoarvojen kehittämiseen yhä terveellisempään suuntaan. Marjat ja hedelmät ovat pääroolissa tuotteissamme, mutta haluamme tarjota kuluttajille vielä enemmän. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Marli Vital -mehujuomat sekä Marli Shotit, jotka sisältävät runsaasti terveyttä edistäviä ainesosia.
LogoLogo

Lisäarvoketju

Ajattelutapamme on kokonaisvaltainen – se kattaa koko tuotantoketjun. Kiinnitämme erityistä huomiota raaka-aineiden hankintaan sekä tuotantoon ja logistiikkaan. Tarkastelemme ekologisten ja taloudellisten kriteerien rinnalla sosiaalisia seikkoja, kuten työolosuhteita ja työstä maksettavaa korvausta.

Tavoitteenamme on:

  • Kokonaisenergian- ja vedenkulutuksen sekä jäteveden vähentäminen huomioiden mahdolliset muutokset markkinoiden muutoksessa ja tuotantorakenteessa
  • Ilmakehään kohdistuvien hiilidioksidipäästöjen vähentäminen muun muassa energiankäytön optimoinnin kautta. Konsernin ilmastostrategian mukaisesti päästöjä pyritään vähentämään tieteeseen perustuen Science Based Targets -aloitteeseen peilaten.
  • Itämeren suojelu ottamalla osaa Ainutlaatuinen Saaristomeri -hankkeeseen. Saaristomeren hyvinvointi osana kokonaisvaltaisempaa ympäristönsuojelua on meille tärkeä teema edistää, sillä tehtaamme sijaitsee Turun saaristossa.
  • Jätteiden syntypaikkalajittelun kehittäminen tehostamalla jäteraportointia ja viestimällä siitä henkilöstölle tehokkaammin ympäristötietoisuuden lisäämiseksi.
  • Hedelmä- ja marjaraaka-ainehankintojen keskittäminen SGF / IRMA laatu- ja aitoussertifioiduille valmistajille. SGF tulee sanoista “Sure-Global-Fair” ja järjestön tavoitteena on turvata aitojen hedelmä- ja vihannestäysmehujen turvallinen ja rehti kaupankäynti. Tämän vuoksi he järjestävät jäsenyrityksilleen tehdastarkastuksia ja tuotteiden markkinavalvontaa.
  • Kaikkien merkittävien raaka-ainetoimittajien (joita on enemmän kuin 100) auditoiminen vastuullisuusnäkökulmasta puolueettoman EcoVadis instituutin toimesta. Asiantuntijoiden harkinnan pohjalta on määritelty 21 eri kriteeriä koskien ympäristöä, sosiaalisia toimintatapoja, eettisyyttä ja arvoketjua. Analyysien ja arvioinnin taustalla ovat yritysten omat tietolähteet sekä esimerkiksi kansalaisjärjestöjen ja kaupan liittojen tiedot. Tehtyjen arviointien pohjalta Eckes-Granini käy säännölliset keskustelut raaka-ainetoimittajiensa kanssa mahdollisten kehityskohteiden osalta. Myös Eckes-Granini konsernia arvioidaan näiden vastaavien kriteerien pohjalta. Vuonna 2022 konsernin vuosittaisen toimittajien yhteiskuntavastuun arviointikampanjan tuloksena 79 % arvioiduista toimittajista saavutti 45 / 100 tai korkeamman pistemäärän, joka on täysin tavoitteiden mukainen tulos.
  • Lähes kaikkien Eckes-Granini konsernin toimittajien käytännöt ja standardit työvoimaan, terveyteen, turvallisuuteen, ympäristöön sekä liiketoimintaetiikkaan liittyen arvioidaan SMETA:an (Sedex Memebers Ethical Trade Audit) perustuen. Yhteistyöjärjestö Sedex pitää näitä avainalueina organisaatioiden vastuullisten liiketoimintakäytäntöjen arvioinnissa ja sosiaalisten vaatimusten noudattamisessa.
  • Vastuullisesti hankittujen täysmehuraaka-aineiden osuuden lisääminen 100 %:iin vuoteen 2030 mennessä. Eckes-Granini on helmikuusta 2019 alkaen ollut osallisena maailmanlaajuisessa Sustainable Juice Covenant hankkeessa, jonka kautta kyseiseen tavoitteeseen on sitouduttu yhdessä muiden hankkeen kansainvälisten yritysten kanssa. Hanketta koordinoi Sustainable Trade Initiative IDH. Jo toukokuusta 2019 alkaen kaikki Eckes-Graninin käyttämä appelsiiniraaka-aine on tullut sertifioiduilta brasilialaisilta viljelmiltä ja on IDH Juice Covenantin mukaisesti vastuullista. Käyttämäämme vastuullisesti tuotettua appelsiinitäysmehutiivistettä on Marli Natur, God Morgon, Tropic, Brazil ja Marli catering -tuotemerkkien täysmehuissa. Vastaavasti vastuullisesti viljellyistä omenoista ja ananaksista valmistetut täysmehuraaka-aineet otimme käyttöön vuoden 2021 aikana Marli Natur tuotemerkin tuotteisiin. Nestepakkauskartonkiin pakatuista God Morgon, Marli Natur, Marli catering, Brazil ja Tropic täysmehuista vastuullisen raaka-aineen osuus on 61 %.


Ihmiset

Ihmiset saavat aikaan muutoksen – siitä olemme vakuuttuneita. Tästä syystä pidämme yrityksemme tehtävänä luoda henkilökunnallemme olosuhteet, joissa he voivat menestyksekkäästi hoitaa tehtäviään.

Tavoitteenamme on:

  • Työturvallisuuskulttuurin ja -tietoisuuden kehittymisen edistäminen. Vuonna 2021 liityimme Nolla tapaturmaa -foorumin jäseneksi. 
  • Elämänlaadun parantaminen sijoittamalla laajaan henkilöstön terveysvakuutukseen
  • Turvallisen työympäristön varmistaminen. Räätälöity työturvallisuuskoulutus järjestetään kohteissa vuosittain
  • Turvallisuuteen liittyvät investoinnit tuotantolinjoilla
  • Vanhempien työntekijöiden osa-aikaeläkkeen toteutusmahdollisuuksien selvittäminen erityisvakuutuksen kautta
  • Säännölliset henkilöstökyselyt palautteen keräämiseksi ja kehityskohteiden löytämiseksi
  • Pitkäaikainen, vakaa ja turvallinen työnantaja henkilöstölle
  • Vuosittaiset sosiaaliset projektit; paikallisten lasten urheilujoukkueiden tukeminen, muun muassa tukeminen Marli Sporttistipendin avulla
  • Vuosina 2014-2016, 2020-2023 15-17-vuotiaiden nuorten työllistäminen Marli Juissin brändilähettiläiksi sosiaalisessa mediassa
  • Pohjoismaisen Team Rynkeby hyväntekeväisyyspyöräilytapahtuman tukeminen vuosittain. Vuonna 2022 Team Rynkeby pääsi pyöräilemään vihdoin Pariisiin ja keräsivät hvyäntekeväisyyteen yli 921 tuhatta euroa. Keräyssumma ohjattiin lasten syöpäsairauksien tutkimuksen ja hoidon kehitykseen Aamusäätiön kautta sekä syöpää sairastavien lasten, nuorten ja heidän perheidensä tukemiseen Sylva ry:n kautta. 




Yritysvastuu

Yritysvastuu tarkoittaa meille kestävässä kehityksessä vastuunottoa liittyen ympäristöön, sosiaalisiin ja taloudellisiin seikkoihin. Yritysvastuu merkitsee meille:

  • Läpinäkyvyyttä
  • Muutakin kuin paikallista toimintaa
  • Kuluttajien ja asiakkaiden toiveiden huomioimista
  • Kipukohtien tunnistamista
  • Laadukasta toimintaa