Eckes-Granini Finlandin Turun tehdas aloitti toimintansa nykyisessä paikassaan 1975. Tehdas sijaitsee Artukaisten teollisuusalueella osoitteessa Pansiontie 47 b, vain muutaman sadan metrin päässä Itämerestä ja Turun saaristosta. Yrityksen historia alkaa vuodesta 1867, jolloin yritys perustettiin Turussa. Tehdas on pysynyt samassa kaupungissa koko yrityksen olemassaolon ajan.
Eckes-Granini Finland Oy Ab on osa Euroopan johtavaa mehuliiketoimintakonsernia Eckes-Graninia, jolla on tytäryrityksiä useassa Euroopan maassa. Vuonna 1857 perustettu Eckes-Granini on perheyritys, jonka pääkonttori sijaitsee Saksassa, Nieder-Olmin kylässä.
Eckes-Granini Finland valmistaa nestemäisiä juomia ja välipaloja hedelmä-, marja-, vihannes- ja muun kasvikunnan tuotteista. Tiivisteraaka-aineet tuodaan joko tankkiautoilla, kontteina tai tynnyreissä raaka-ainevarastoon, jonka lämpötila vastaa jääkaappilämpötilaa. Raaka-ainevarastosta tiivisteet johdetaan putkistoja pitkin valmistustilaan, josta tiivistesekoite ja muut lisätyt raaka-aineet annostellaan pumpuilla putkistoja pitkin pakkaamopuolelle. Jokaisella pakkauslinjalla on oma lämmönvaihtimensa, jolla mehut pastöroidaan. Kartonkipakkaukset käsitellään ennen pakkaamista vetyperoksidilla, jolloin pakkaukset puhdistuvat, ja mehut annostellaan suljetusti pakkauksiin. Pakatut mehut toimitetaan tuotevarastoon, joka on täysin automatisoitu. Varastokapasiteetti on 9500 lavapaikkaa.
Eckes-Granini Finlandilla on 130 työntekijää. Tästä määrästä 74 henkilöä valmistaa ja pakkaa noin 59 miljoonaa litraa mehuja vuodessa yhdeksällä eri tuotantolinjalla. Tuotantoa on viitenä päivänä viikossa ja tuotanto toimii pääosin keskeytyvässä kolmivuorotyössä.
Käytettävä vesi otetaan Turun kaupungin vesijohtoverkosta. Mehujen valmistukseen käytettävä tuotevesi valmistetaan tästä vedestä puhdistamalla vesi partikkelisuodattimilla ja UV-yksiköllä sekä poistamalla vedestä happea. Myös prosessin kaikki jäähdytysvedet otetaan kaupungin vesijohtoverkosta. Valtaosa vedestä kiertää sisäisessä, suljetussa kierrossa. Prosessi- ja saniteettijätevedet johdetaan Turun kaupungin jätevesijärjestelmään.
Ostamamme ja käyttämämme kokonaisenergia on tuotettu 100-prosenttisesti uusiutuvista lähteistä vuodesta 2019 lähtien ja olemme todennetusti ilmastoneutraali yritys vuodesta 2021 lähtien.
Suurin osa tehtaallamme pakatuista tuotteista pakataan aseptisiin kartonkipakkauksiin. Nestepakkauskartonkien (0,2–1 litraa) lisäksi muita pakkaustyyppejä ovat muovipullot ja -kanisterit (0,5–10 litraa) sekä lasipullot (0,5 litraa). Eckes-Granini Finland kuuluu Palpan ja Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n kierrätysjärjestelmiin. Kaikki pakkauksemme on 100 %:sesti kierrätettävissä.
Vuonna 2021 Elopak Sense pakkausuudistuksen myötä pakkaukset merkittiin Carbon Neutral -merkillä, joka takaa pakkauksen hiilijalanjäljen hyvityksen. Tämän lisäksi pienensimme Elopak Sense -pakkausten kierrekorkkia vähentäen 35 % siihen käytetyn muovin määrää. Kierrekorkki valmistetaan uusiutuvista lähteistä olevista aineksista. Tetra Brik pakatusta 1 litran Marli Sitruunatäysmehutiivisteestä poistimme korkin vuoden 2022 alusta. Muovin määrää vähentääksemme edelleen, testaamme vuonna 2022 korkitonta Elopak Sense pakkausta ja keräämme käyttökokemuksista palautetta suoraan loppukäyttäjiltä. Liukuva siirtyminen FSC-pahvista valmistettuihin ja ruskeisiin 1-väripainettuihin myyntieräpahveihin aloitettiin vuonna 2021.
Yrityksen paikalliset fokusbrändit, Marli ja Mehukatti, ovat Suomen tunnettuimpia hedelmäjuomabrändejä. Marli-brändin tuotteita on valmistettu Turussa vuodesta 1946 ja Mehukatti-tuotteita vuodesta 1977. Tiettyjen muovituotteiden ympäristövaikutuksen vähentämiseen tähtäävän niin sanotun SUP(single use plastics)-direktiivin mukainen paperipilli otettiin käyttöön Mehukatti Luomu ja Mehukatti Trip -annosmehuissa vuoden 2021 aikana. Keväästä 2022 lähtien perinteisten 1,5 litran Mehukatti HDPE-kanistereiden rinnalle tuotiin myös pantilliset 0,5 litran Mehukatti-tiivisteet PET-pullossa. Suomalaisen Työn Liitto myönsi syksyllä 2021 Mehukatti juomatiivisteille Avainlippu-tunnuksen osoituksena suomalaisesta työstä. Avainlippu-merkki on näkyvillä Mehukatti-tiivisteiden etiketeissä ja myyntieräpakkauksissa vuodesta 2022 lähtien.
![]() | ![]() | ![]() | ![]() |
Ympäristön ja vastuullisuuden kannalta yksi merkittävä tuoteryhmä on luomutuotteet. Eckes-Granini Finland valmistaa 2 dl nestepakkauskartonkiin pakattavia Mehukatti luomuannosmehuja. Mehutuotetta voi kutsua luomuksi, kun valmistusaineet ovat luonnonmukaisesti tuotettuja. Luomutuotteissa ei saa käyttää keinotekoisia väri- eikä makeutusaineita. Eckes-Granini Finland kuuluu luomuvalvonnan piiriin ja yritykselle on myönnetty luomumerkki. Ruokavirasto valvoo Suomessa valmistettavien luomuelintarvikkeiden valmistusta ja vahvistaa auditoinnein luomun toteutumisen eri tuotantoketjujen vaiheissa. Luomutuotantoa säätelee EU:n luomuasetus.
Myös raaka-ainehankintapäätöksiämme ohjaa vastuullisuus, sillä niiden tulee olla kestäviä ja edesauttaa ympäristön, yhteisöjen ja ihmisten hyvinvointia pitkälle tulevaisuuteen. Vuonna 2020 siirryimme käyttämään appelsiinitäysmehuissamme vastuullisesti Brasiliassa kasvatettuja appelsiineja. Vuonna 2021 käyttöönotimme vastuullisesti tuotetut omena- ja ananastäysmehuraaka-aineet.
Laajat laadunhallintamenetelmät on otettu käyttöön kaikissa Eckes-Granini Finlandin toiminnoissa. Lain vaatimukset ylitetään monilla osa-alueilla. |
Tärkeimmät seikat, jotka määrittävät päivittäistä pyrkimystämme parhaan mahdollisen laadun saavuttamiseksi
Vuosituotanto | n. 59 miljoonaa litraa |
Tuotteet | Täysmehut, täysmehutiivisteet, nektarit, mehu- ja juomatiivisteet, mehut, mehujuomat, muut juomat, marjakeitot, hedelmäsoseet, smoothiet, muut hedelmävalmisteet, kausituotteet |
Tuotepakkaukset | Nestepakkauskartonki, lasipullot, HDPE-kanisterit, PET-pullot |
Henkilöstö | 130 |
Sertifikaatit | EMAS – Ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmän sertifikaatti ISO 14001:2015 – Ympäristöasioiden hallintajärjestelmän sertifikaatti FSC – Vastuullisen metsien käytön sertifikaatti SGF – Hedelmä- ja vihannestäysmehuteollisuuden laadun, turvallisuuden, aitouden ja kestävän kehityksen sertifikaatti Luomu – Luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmän sertifikaatti IFS Food – Elintarvikkeiden laadun ja tuoteturvallisuuden hallintajärjestelmän sertifikaatti |