Tuorekäyttöä paremmin tyrnin marjat sopivat käytettäväksi esimerkiksi erilaisiin juomiin. Marjojen sisällä on kova luu. Niiden C-vitamiinipitoisuus on kasvikunnan korkeimpia. Niissä on myös A-vitamiinin esiastetta eli karotenoidia.
Kun haluat nauttia tyrnin mausta, maista kylmähyllyn Marli Vital L.Casei Appelsiini-tyrnimehujuomaa.
Haluatko tutustua kaikkiin Eckes-Granini Finlandin tuotteisiin, joissa on käytetty tyrniä?
» Hae tuotteetTyrni on hopeapensaskasveihin kuuluva piikikäs, puumainen pensas, joka kasvaa 1-5 metriä korkeaksi. Se kukkii touko-kesäkuussa, ja sen kukat ovat pieniä ja kellanvihreitä.
Tyrni on erittäin kestävä kasvi, joka myös leviää tehokkaasti. Se kasvaa suuressa osassa Euraasiaa.

Tyrni kasvaa luonnonvaraisena erityisesti Pohjanlahden, mutta paikoin myös Suomenlahden, rannikolla lähinnä kivisillä merenrannoilla.
Se oli aikaisemmin rauhoitettu Suomessa, mutta rauhoitusmääräys kumottiin vuonna 2006. Tyrniä myös viljellään eri puolella Suomea. Se on Satakunnan maakuntakasvi.
Tyrnin oranssinkeltaiset, mehevät marjat ovat kirpeitä mutta erittäin terveellisiä. Marjojen maun on sanottu muistuttavan ananasta ja hapanta passionhedelmää.